Pohmelus

Opin tällä viikolla virolaisesta kulttuurista erään hyvin olennaisen seikan; euroviisut on keskivertovirolaiselle jotain elämää suurempaa. Esimerkkinä, treeneissä ei oo juuri mistään muusta puhuttukaan kun kyseisistä karkeloista, on väitelty parhaimmista biisistä ja veikkailtu kuinka Viron herttainen herkkis Ott Lepland pärjää ja mulle erityisesti kauhisteltu sitä, miksi Suomen biisi laulettiin ruotsiksi. Jep, nää kisat on täälläpäin ihan eri sfääreissä.

Elämään kuuluu aika lupaavia. Mä veikkaan että nyt on asiat jo sillä mallilla, että voin onnesta soikeana julistaa jääväni kesäksi Tallinnaan, JEEEES! Duuniin perehtyminen on sujunut tosi hyvin ja työkaverit on kivoja ja muutenkin on ollut ihan hauskaa siellä. Kämppäkriisi ratkesi alkuviikosta, muutan kesäasukiksi erään Sandran lukaaliin keskustassa, suurtänu Sandra, multa putos valtava kivi sydämeltä! Kokeet on myös mennyt hyvin, tai ainakin ne mistä oon saanut tulokset, oon ihan sikatyytyväinen. Nyt sujuu kaikki kyllä niin mutkattomasti että oikeestaan vähän pelottaa. Kai mua kohta osuu lentokone päähän tai meteoriitti tai vastaava. Pakko koputella puuta...

Huhuh. Nyt on kyllä vähän rankkaa, tekstintuottaminen takeltelee pahemman kerran. Oon ollu niin kiireinen viime aikoina ettei oo ollut kauheesti aikaa bailabailata, no, eilen sitten asiaintila korjaantui. Ja huolella korjaantuikin. Tän päivän olotiloissa muistin myös että miks se kupin kumoaminen on jäänyt vähemmälle... ei kauhistus, näin mörkö dagen efter ei vaan voi olla mahdollista.

Panostan paremmin sitten kun pystyn, nyt koitan saada mun aivot päälle, huomenna ranskan final exam ja ensimmäinen yliopistovuosi paketissa! Tää aivokäynnistäminen on kyllä tuhoon tuomittu projekti. Aina voi yrittää.

Lots of love,

Suvi ja suured mured!

Tänään on ihan täydellinen kesäpäivä, aurinko vaan paahtaa ja on niin lämmin etten kestä! Olosuhteet siis suorastaan huutavat shortsien ja mekkojen kaivamista kaapin syövereistä... MUTTA. Ilo kesävaatteista loppui lyhyeen kun tajusin miltä mun polvet ja sääret näyttää, thanks to sunnuntain pelin ja eilisten treenien. Mun vasen polvi on edelleen melkein yhtä rujo kuin tässä postauksessa olevassa kuvassa, oikea on at the moment vieläkin hirveämpi. Plus "muutama" (lue: MILJOONA) hyttysenpistoa per jalka, terveisiä vaan Tartoon, teillä on vitusti hyttysiä. Ihan kuin näistä vammoista ei olisi tarpeeksi esteettistä haittaa, huomasin myös kiskaistessani päälleni vasemman olkapään paljastavan tunikan, että niin vasemman haukkarin kuin olkapäänkin kohdalla on kaksi erittäin näkyvää mustelmaa. Yllättäen meni paita vaihtoon.

Syvä, syvä huokaus. En taida uskaltautua julkisille paikoille lähipäivinä. Oon niin pahoinpidellyn näköinen, kiitos vaan jalkapallo, että joku varmaan lähettää vielä poliisit tarkastamaan odotteleeko mua kotona jonkunlainen vaimonhakkaaja. Argh. Pokkana vaan pieruverkkareihin verhoutuneena koko kesä.

Lots of love,

Kiirusta

Holaaa! Miten menee? Tallinnassa pyyhkii ihan kivasti edelleen. Kiire on kamala ja joka paikkaan pitää revetä; on koulu ja kokeet, duuniin perehtyminen alkoi torstaina, uuden kämpän ettiminen ja sit vielä treenit ja pelit. Olen NAATTI. Muutenkin, ollu aika semmonen farewell-viikko... Kaikki koulukaverit lähtee kotikonnuilleen (tai esimerkiks HAWAIJILLE terveisin katkera) ja vaihtaritkin palaa omiin kouluihinsa. Vähän haikea fiilis siis:(

Mutta joo, ihan hyvin kuitenkin kokonaisuudessaan sujuu, toivottavasti sujuu jatkossakin. Tähän viikkoon ei tosiaan oo hirveen ihmeellisiä mahtunut, keskiviikkona oli kolme koetta (venäjä, filosofia ja viro) ja niiden jälkeen kesäjuhlat Sandralla, oli superkivaa! Samalla avattiin myös grillikausi, suurista epäluuloista huolimatta Tom Erik osoittautui varsin hyväksi kokiksi... Torstaina mulla oli eka päivä töissä, olin ehkä vähän väsähtänyt eilisen päivän juhlinnoista mutta ihan hyvin meni silti. Torstai-illan ravasin sitten asuntonäytöissä ja olipa mulla vielä treenitkin (RUOHOLLA! KESÄ!). Perjantai noudatteli aikalailla samaa kaavaa, aamulla näyttö, hetkeks töihin ja illalla toinen näyttö.

Eilen lauantaina oli kyllä oikea penkkiurheilun juhlapäivä, harmi vaan että kolme matsia neljästä päättyi mun kiikareista katsottuna harmittavaan tulokseen. Ensin meillä oli oma Meistriliigan peli, Tartu Tammeka kumoon viisi muna, tack och adjö! Sit jäätiin Annan ja Annan ruotsalaisen kaverin kanssa kattoon FC Floran ja JK Kalevin välistä miesten Meistriliigamatsia, noh, Floran miehet jatkoi siitä mihin naisilla jäi ja tyrmäsivät Kalevin samoin lukemin. Sympatiat oli kyllä Kalevin puolella. Samoihin aikoihin Suomi otti lätkän välierissä punakoneelta pannuun 6-2. Illalla kun vielä Bayern München törmäsi Chelsean bussiin niin... oh well, voin kertoa että penkkiurheilukin käy aika rankaks jos peleihin suhtautuu yhtä tunteella kun mä.

Niin ja joo, jottei jalkapallopettymys jäis liian vähäiseks niin käytiin tänään häviämässä Tartossa SK Premiumille Esiliigassa 3-0. Hiphei perkele.

Jeps. Palailen jälleen kun kerkiän, toivottavasti hyvien uutisten kera! Tsau!

Lots of love,

Tore

Tää on muuten mun viideskymmenes postaus tähän blogiin. Tuntuu hassulta että oon ollut jo yli puoli vuotta Tallinnassa ja tätä jaksanut kirjoitella melkein yhtä kauan. Vierailijamäärät on kasvaneet tasaisesti tän blogin elinaikana, kiitos ihan hirveesti kaikille ketkä täällä käy, tätä on ollut kiva tehdä<3

Lots of love,

Väärtustest

http://madamenoire.com/

Ihanaa äitienpäivää kaikki äidit, te ootte mahtavia! Tuli ehkä pienesti ikävä mun mamaa, mut eipä enään oo kuin pari viikkoa ja sitten ollaankin taas samalla mantereella. Love you mom!<3

Tallinnassa tapahtuu jälleen! Tää viikko on tulitettu aikalailla kouluhommien merkeissä, torstaina sain valmiiks mun enkun research paperin rasismista ja monikulttuurisuudesta Suomessa. Toisinaan koulutöitäkää ei oo niin tuskaa tehdä, varsinkin kun saa päättää jonkun itseä kiinnostavan aiheen. Saatan olla ihan väärässäki, mutta nyt ainaki musta tuntuu että mun tutkimuksesta tuli ihan asiallinen, toivottavasti proffa olisi samaa mieltä. Ens viikko kuluu final exameissa hikoillessa ja keskiviikkona vietetään Sandralla lukuvuoden päättymisen kunniaksi kesäkemut meidän top groupin kanssa, MUAZZAM (kielellisesti vähemmän lahjakkaille tiedoksi, tuo tarkoittaa "awesome" turkiksi, en oo kyllä varma kirjoitinko oikein mutta pätemisyrityksestä pisteet himaan).

Edellisessä postauksessa näkyi vienoa kuvaa mun uudesta, upeasta arvestani! Perjantaina tosiaan suunnistin kello viisi vanhaan kaupunkiin ja studioon nimeltä Auriga Tattoo. Jossain puolimatkassa, Vabaduse Väljakin kohdilla, aloin mietiskelemään että onkohan tää nyt varmasti hyvä idea. Ei hajuakaan minkä oloinen vladimir sen tatskan mulle rustaa, eikä muutenkaan oikein tietoa Viron tatuointimeiningeistä. No, eipä mitään, reippaasti vaan ovelle, sormi summerille ja sisään. Helpotus numero yksi; studio oli tosi siisti ja asiallinen. Tatuoija oli huippusympaattinen Konstantin, helpotus numero kaksi tuli kun näin Konstantinin aiempia töitä, aivan törkeän taitava heppu. Konstantin kysyi multa, haluanko puhua viroa vai englantia (hänen oma englantinsa oli vähän niin ja näin), sanoin että voidaan puhua sekaisin. Siihen hän vähän naurahti ja totesi, että "noh oon oikeestaan venäläinen mutta eiköhän tää tästä". Kuten sanoin, symppis kaveri. Pienistä kommunikaatiokatkoksista huolimatta polotettiin iloisesti reilu tunti ja värjättiin mun rannetta, kuuden jälkeen studiolta poistui erittäin happy ja tyytyväinen Veera!

Niin ja mun tatuoinnilla on ihan tärkeä tarinakin, tai ainakin mulle tärkeä. Mun ranteessa siis lukee neljä sanaa: freedom, respect, truth ja equality. Nää sanat on Nelson Mandelan ja apartheidin vastarintaliikkeen tunnuksia, niitä on vielä enemmänkin, mutta noi neljä koin mulle läheisimmiksi. Kun olin Afrikassa viime joulu-/tammikuun ja seurasin paikallista elämää, aloin tutkimaan aikamoisessa tunteenpalossa Etelä-Afrikan historiaa ja erityisesti apartheidin ja rotuerottelun aikaa, joka valitettavasti näkyy vieläkin etelä-afrikkalaisessa arjessa. Mun yks periaate elämässä on se, että sillä, mistä joku tulee, miltä kukakin näyttää tai mikä kenenkin kansallisuus on, ei oo merkitystä. Mulle on väliä vaan ihmisellä, sillä mitä sen pään sisässä on. Tää tatuointi muistuttaa mua muunmuassa siitä.

Menipä diipiks. Mutta, tässä kaikki tältä erää! Aurinko porottaa ja sää on kuin morsian, illalla Esiliiga-matsia edessä ja eilen voitettiin Meistriliigassa JK Tallinna Kalev suurinpiirtein 10-0 eli mikäs tässä ollessa. Äidille vielä terveisiä ja rakkautta, oikeastaan sitä samaa kaikille maailman äideille!

Lots of love,

Midagi tähtsat...

...like freedom, respect, truth, equality.

Lots of love,

Appiii!

Kauhee jänskätys, mää en kestä. Työrintamalla näyttää mielenkiintoselta. Tästä saattaa vielä tulla jotain. Ny vaan pokkana homma kotiin, jännittää ja sillein positiivisesti ahdistaa. Tai no perkele, ei positiivisesti voi ahdistaa, yleisesti vaan AHDISTAA.

Huomenna tiedossa tuskaa ja eläimellistä huutoa = tatuointipäivä. JÄNSKÄTTÄÄ. AHDISTAA. Tärisyttää ja pelottaa. Tuskanhiki puskee jo pintaan, veri pakenee naamalta ja sitä rataa.

Kolme final examia viidestä on ens viikon keskiviikkona. AHDISTAA. Samana päivänä venäjä, filosofia ja viro. Huhuh. On syytä ahdistua. Tänään pitää rääpiä loppuun research paper monikulttuurisuudesta Suomessa. No se ei ahdista ihan niin paljoa, se on edistynyt ihan lupaavasti... EIVAAN AHDISTAA SEKIN.

Päiväni ahdistuneena sorsana

Lots of love,